Tämä on virtuaalihevonen | This is a sim-game horse
VH23-017-0259
Snilli Millie KTK-III, VV-I
Virallinen nimi | Snilli Millie "Milli" | Omistaja | Meeri N. VRL-02160 ![]() |
Syntymäaika | 08.07.2023, 5-vuotias | Kasvattaja | Snilli ![]() |
Rotu, sukupuoli | shetlanninponi, tamma | Koulutustaso | noviisi valjakkoajo |
Väri, säkä | musta, 101cm | Saavutukset | KTK-III (64p), VV-I (47p) |
Luonnekuvaus
Milli on varsinainen suloisuuden perikuva ja lasten luottoponi. Emältä peritty kärsivällinen luonne on osoittautunut ponin parhaimmaksi ominaisuudeksi, sillä se jaksaa olla harjattavana ja muutenkin hoidettavana vaikka koko päivän (kunhan silti ruokaa tulee nenän eteen). Välillä se tutkii turvalla maahan tippuneita asioita tai ihmisten taskuja, mutta muuten se antaa ihmisten tehdä hommansa ilman kiinnisitomista. Useiden shettisten tavoin myös Milli on perso kaikille herkuille. Heinäpaalien ohi taluttaminen vaatii ennakointia ja voimaa, mutta kyllä poni aika hyvin heinäkasalta pois tulee. Lapset ovat harrastaneet sen kanssa agilitya, ja tammahan on siinä varsin näppärä. Rohkeana ponina se ei hätkähdä erikoisempiakaan esteitä, kunhan siitä on vähän saanut haistella ja ihmetellä etukäteen. Millille saa varusteet päälle helposti, ja se seisoo silloinkin nätisti paikoillaan kuin tatti. Kuolainten laitossa se saattaa laittaa vastaan, mutta ottaa ne kyllä suuhunsa ilman sen suurempia taisteluita.
Tarhassa Milli tykkää riekkua ja juosta ympäriinsä. Kummasti riehuminen loppuu aina heti, kun tarhaan tuodaan ruokaa. Se yrittää innostaa samassa tarhassa olevia vanhempiakin tammoja leikkiin mukaan laihoin tuloksin, mutta onneksi sillä on myös nuorta leikkiseuraa.
Sukutaulu
Isälinja: Daim Chocolate Crisp - Wyat Hellogoodbye - Wyat Jazzy Jubilant - Lincoln - Jonatan Lejonhjärta
Emälinja: Huovilan Mimosa - Päivärinteen Bonita - Idya Shy Bonnie - Bonnie And Shy Dei - Blueberry Hop
i. Ch Daim Chocolate Crisp rn, 100cm KTK-I, SHLA-I, VVJ-I |
ii. Wyat Hellogoodbye rtpäis, 100cm SHLA-I, VVJ-II, KTK-III |
iii. Ch Wyat Jazzy Jubilant VVJ-II |
iie. Wyat Euphoria VVJ-I | ||
ie. Honeycrust Dumles & Daims m, 100cm SHLA-I, VVJ-I, KTK-III |
iei. Honeycrust Rocketman VVJ-II | |
iee. Huovilan Geisha VVJ-II | ||
e. Huovilan Mimosa m, 102cm KTK-III |
ei. Ch Huovilan Remiro m, 104cm KTK-II |
eii. VIR MVA Ch Päivärinteen Reniro VVJ-I |
eie. A.D. Rosy Affair | ||
ee. VIR MVA Ch Päivärinteen Bonita rn, 101cm KTK-II, KRJ-III |
eei. Ch Jeremia Crow | |
eee. VIR MVA Ch Idya Shy Bonnie |
Kilpailukalenteri
Porrastetut | Muut |
Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0.00 Nopeus ja kestävyys: 0.00 Kuuliaisuus ja luonne: 213.69 Tahti ja irtonaisuus: 0.00 Tarkkuus ja ketteryys: 247.88 Valjakkoajossa 461.57 op. (vaikeustaso 1) |