Tämä on virtuaalihevonen   |   This is a sim-game horse
VH17-018-2232

VIR MVA Ch Fiktion Suvi-ilo KTK-I

© kasvattaja

Virallinen nimi Fiktion Suvi-ilo "Suvi" Omistaja Meeri N. VRL-02160
Syntymäaika 15.11.2017, 15-vuotias Kasvattaja Fiktio
Rotu, sukupuoli suomenpienhevonen, tamma Koulutustaso ko helppo A, re 60cm
Väri, säkä punaruunikko, 140cm Saavutukset VIR MVA Ch, KTK-I (80p)

Luonnekuvaus

Suvi oli todellinen nappiostos Fiktion lopetusmyynnistä. Tamma osaa sulattaa ympärillä olevien ihmisten sydämet suklaasilmillään ja lempeällä olemuksella - kuten myös allekirjoittaneen. Se on selvästi perinyt emältään erittäin rauhallisen ja oppivaisen luonteen, sillä ainakaan toistaiseksi se ei ole hermostunut tai menettänyt malttiaan uusissa tilanteissa. Nuoret hevosharrastajatkin uskaltavat hoitaa ja paijata sitä, kun tamma vain seisoskelee ja torkkuu koko harjaushetken ajan tekemättä mitään. Mikäli perukarsinaan on sattunut jäämään vesilammikko, tykkää Suvi kuopia ja loiskuttaa sitä parhaansa mukaan. Kesällä on iso työ saada se pois järvestä, mikäli sinne ollaan menty uimaan. Kengittäjä säästää tamman yleensä viimeisten joukkoon, sillä se on sen verran helppo ja hyväkäytöksinen kengittää. Eläinlääkärilläkään ei ole koskaan ollut mitään pahaa sanottavaa, vaikkei kovin montaa kertaa ole tarvinnut klinikalle ajella. Suvi tulee hyvin toimeen muiden hevosten ja ponien kanssa, mutta erityisesti tamma tykkää hengailla Voiliinan kanssa. Tallissa se ei kyllä pidä itsestään hirveää meteliä, mutta välillä pitää hieman jutella mm. Liinan kanssa ja vastata oreille.

Ihastuin Suviin jo aikoinaan koeratsastuksessa. Tamma oli jo silloin sopivalla tavalla herkkä avuille ja eteenpäinpyrkiväinen. Ihan vasta-alkajille se ei ole parhain mahdollinen ratsu, mutta se on hyvä opetushevonen hieman kokeneemmille ratsastajille. Tamman kaikissa askellajeissa on mukava istua, ja niitä pystyy helposti säätämään tilanteesta toiseen. Pieneksi tammaksi se on yllättävän näyttävä ratsu varsinkin koulukilpailuissa. Kouluratsastus on Suvin ykköslaji, vaikka se hyppääkin ihan kohtalaisella tekniikalla pieniä esteitä. Tamma suorittaa tasaisen varmasti melkein kaikki helppo A-tason koululiikkeet aina vasta-laukasta takaosakäännökseen - laukanvaihtokin luonnistuu pienellä harjoittelulla. Suvin oppivainen luonne tulee helposti esille juuri kouluratsastuksen avulla, sillä se oppii aika nopeasti uusiakin liikkeitä. Pieniä ristikoita ja pystyjä tamma hyppää ihan mielellään, mutta korkeammilla tulee helposti kieltoja eikä se ole enää kivaa kummallekaan. Suvi toimii hyvin myös maastossa, ja sen kanssa uskaltaa lähteä maastolenkille ilman toista ratsukkoakin.

Suvi on kokenut kisahevonen ja siitä johtuen myös tottunut matkustaja. Ei se nyt ihan yksinään traileriin tai hevosautoon kävele, mutta ei sitä onneksi tarvitse pakottaakaan. Pidempikin matka sujuu rauhallisissa merkeissä niin yksin tai kaveri(e)n kanssa. Oli kyse sitten ratsastuskilpailusta tai näyttelystä, tamman käytös ei dramaattisesti muutu uudessa ympäristössä. Ei se ehkä ihan torkkumaan ala varustaessa, mutta rauhakseen se silti ottaa ennen kisasuoritusta. Tuomareille se näyttää aina parhaansa, sillä huonoja päiviä harvoin on - usein tuliaisena on ruusuke tai useampi.

© kasvattaja

Sukutaulu ja jälkeläiset

Isälinja: Kaunon Riemueetu - Fiktion Rymyeetu - Murroksen Rymyreetu - Hetken Rahapeli - Hiskin Riskipeli
Emälinja: Fiktion Suvensointi - Villahaan Suvelma - Rajattoman Suvetar - Vilutar

i. Ch Kaunon Riemueetu
prt, 143cm
KRJ-II, KTK-II, KV-I, SV-II
VSN Champion
ii. VIR MVA Fn Fiktion Rymyeetu
prt, 142cm
KTK-I, KRJ-I, KV-II, SV-I, VSN National Champion
iii. Murroksen Rymyreetu
iie. Fiktion Huliviliina
ie. Vaniman Haamumieli
prt, 145cm
KRJ-I, SLA-I, YLA2, KTK-III, SV-I, VAR-I
iei. Kadotettu Vinsentti
iee. Ch Viisikon Hepsankeikka
e. Ch Fiktion Suvensointi
prn, 137cm
KRJ-I, KTK-II, KV-I, SV-II
ei. Ch Kuuralehdon Asser
prt, 146cm
KRJ-I, KTK-II, KV-II, SV-III
eii. ADE Armopala
eie. Aarian Rakas Ihme
ee. VIR MVA Ch Villahaan Suvelma
hprn, 138cm
KTK-II, KRJ-I, SLA-I, YLA2, KV-II
eei. Villahaan Topias
eee. Rajattoman Suvetar

Syntymäaika Sukupuoli Nimi Isä Saavutukset
01. 16.09.2018 tamma Snillin Suvineito Kaunon Kaarnikka KTK-II, kilpaillut porrastetuissa
02. 28.01.2021 ori Snillin Armas Riiviöiden Atlas KTK-II, kilpaillut porrastetuissa
03. 27.10.2021 ori Olki-Eeli Ristikallion Kinuskikunkku KTK-II, SV-I, EV-I

Kilpailukalenteri

Porrastetut Muut
Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 10.66
Nopeus ja kestävyys: 5.28
Kuuliaisuus ja luonne: 827.10
Tahti ja irtonaisuus: 988.98
Tarkkuus ja ketteryys: 3.05

Kouluratsastuksessa 1816.08 op. (vaikeustaso 5)

15.12.2023 Tupela, tuom. Launi - CH
20.03.2022 Tiikeriluola, tuom. Tiikeri - HRCH
03.09.2022 Kultasaari Cup 2022 - helppo A - 22/49, 68,214%
31.10.2021 VSR, tuom. alaera - I-palkinto
26.06.2020 Haltiasalo - RCH, 38,5p
31.12.2019 Hiivurin Suomenhevoset - RCH, 40p
25.04.2018 Ruusupellon tila, MVA-SERT (BIS1), päätuom. Kati
02.02.2018 Lily's Trotters, MVA-SERT (BIS2), päätuom. Jannica
31.01.2018 Susiraja, irtoSERT, päätuom. Sorel
18.01.2018 Huvitus, irtoSERT, päätuom. Lissu T.
13.01.2018 Syrjän Ratsutalli, irtoSERT, päätuom. Jannica

Päiväkirja ja valmennukset

22.03.2018 Päiväkirjamerkintä

Hieman oli haikeat fiilikset, kun kuulin Fiktion lopettavan ja myyvän vielä viimeisiä kasvattejaan. Yksi fiktiolainen ori meillä olikin jo ennestään, eikä sen hevosen kohdalla ole ollut mitään moittimista. Niinpä ryhdyin katselemaan lopetusmyynnin myytäviä hevosia, ja eräs nuori suomenpienhevostamma jäi mieleen ainoan shetlanninponin kanssa. Onnekseni tammat olivat vielä vapaina, ja heti seuraavana päivänä lähdin ajelemaan trailerin kanssa Miljan luokse Fiktioon. Suomenpienhevostamma Suvi-Ilo eli Suvi oli kyllä juuri sellainen, mitä olin kuvitellut. Kävin tekemässä sillä pienen koeratsastuksen, ja miten mahtavalta se tuntui noin nuoreksi hevoseksi! Kaupat oli tehtävä heti, jotta saisin tamman mukaani. Suvin lisäksi mukaan lähti koti-ikävää helpottamaan sen tuttu shettistamma Vadelma. En malta odottaa, että pääsen työskentelemään kunnolla näiden ihastuttavien neitosten kanssa.

21.05.2018 Päiväkirjamerkintä

Oli kyllä antoisa reissu kantakirjaustilaisuuteen kolmen hevosen voimin. Suvi oli ainoa ratsutallin edustaja meidän tallista kahden muun ollen ravihevosia. Vaikka joukossa oli yksi ori, matka sujui onneksi tapahtumapaikalle rauhallisin tunnelmin. Paikalla oli jo paljon suomenhevosia, vaikka meidän vuoromme oli ensimmäisten joukossa heti aamusta. Yritin hieman katsella muiden arvosteluja selvittääkseni minkälainen maku tuomareilla oli, mutta palkintoja sateli hyvin vaihtelevasti. Suvi nyt oli aikaisemmin saanut hyviä pisteitä näyttelyistä, joten sen kohdalla en ollut niin huolissani, toisin kuin ravureiden kohdalla. Suvin vuoro olikin meidän kolmikosta ensimmäisenä. Aikaisesta lähdöstä huolimatta tamma onnistui poseeraamaan ryhdikkäänä tuomareiden edessä korvat pystyssä. Kauaa ei tuomareilla mennyt arvostelussa, ja sihteeri toi meille ison sinivalkoisen ruusukkeen. Suvi sai pisteitä juuri ensimmäisen palkinnon verran, eli paremmin ei olisi voinut mennä! Hienosti se malttoi vielä poseerata valokuvia varten, jonka jälkeen se pääsi nauttimaan hieman välipalaa hevosautoon. Ravurit saivat kumpainenkin toisen palkinnon, joten päivän saldosta ei voinut olla muuta kuin tyytyväinen!

Suvi sai myös aiemmin VIR MVA Ch-arvonimen aiempien näyttelytulosten perusteella, joten aikamoisen näyttelymenestyjän onnistuinkin ostamaan. Tästä on hyvä jatkaa harjoittelemaan koulukilpailuja varten ja miettiä mahdollista ensimmäistä varsaakin.

17.09.2018 Päiväkirjamerkintä

Suvin ensimmäinen varsa, Snillin Suvineito, syntyi maailmaan viime yönä. Montaakaan koulukilpailua ei kantakirjauksen jälkeen ehditty starttaamaan, kun Kaunovaaran orimainos muutti loppukesän suunnitelmat. Kaunovaarasta löytyi hieno musta pienhevosori Kaunon Kaarnikka, joka valikoitui Suvin sulhaseksi, vaikka tamma Vaniman Haamumieli kertaantuikin sukutaulussa. Tamma tiinehtyi heti ensi yrittämällä, mikä on vain hyvä merkki tulevaa siitostamman uraa ajatellen. Alkuvaiheessa pelkäsimme sen jääneen tyhjäksi, sillä tamman maha alkoi kasvaa kunnolla vasta loppuvaiheessa. Melkein emänsä kosio sieltä sitten lopulta syntyikin, eli pieni ruunikko tammavarsa. Suvi oli heti kiinnostunut uudesta tulokkaasta, eikä mennyt kauaakaan kun varsa oli pystyssä. Joku tallityöntekijöistä keksi hyvän nimen varsalle, jossa yhdistyi myös emän nimi, eli Suvineito. Toivottavasti siitä kasvaa emänsä kaltainen fiksu hevonen ja näyttelymenestyjä.