Kasvatus

Kasvatamme Snillissä pääasiassa ratsusuunnan suomenhevosia sekä estepainotteisia suomalaisia puoliverisiä. Satunnaisia varsoja syntyy myös muistakin roduista, vaikka pääpaino pysyy em. roduissa. J-suunnan suomenhevoskasvatuksestamme voi lukea lisää ravitallin sivuilta.

Meillä varsoja ei synny kuin liukuhihnalta, sillä varsoja teetetään lähinnä omaan tarpeenseen. Kaikki meidän yli 3-vuotiaat hevosemme ja ponimme ovat kuitenkin tarjolla jalostukseen ulkopuolisille, joten esimerkiksi tilausvarsat ovat hyvä ja nopea tapa saada oma snilliläinen. Snillin kasvatit tunnistat maailmalla kasvattajanimestä *** Snilli / Snilli *** riippuen hieman nimestä. Suomenhevosilla pääte on Snillin ***.

Myyntiehdot

- Jos olet joskus aikeissa myydä kasvattamamme hevosen / ponin, toivon, että tarjoat sitä ensin minulle. Katsotaan sen jälkeen otanko sen itselleni vai pistetäänkö se ns. yleiseen myyntiin.
- Nauti kasvatista ja sen tuomasta ilosta! <3

Jos rekisteröit hevosen VRL'n rekisteriin, käytäthän näitä tietoja:
Kasvattajaliite Snilli tai Snillin (sh)
Kasvattaja SNIL5477
Syntymämaa Suomi

Kasvattilista

Vuosina 2009-2016 syntyneet kasvatit löydät täältä.
Vuosien saatossa palkitut kasvatit

Vuosi 2021 -- 4 kasvattia

05.06.2021 WD-o. Fflewdwr Snilli i. Dirwyn Anwar Fflergant e. Merialeth Rewa om. Haamumaan ponitalli
28.01.2021 sh-o. Snillin Armas i. Riiviöiden Atlas e. Fiktion Suvi-ilo om. Snilli
23.01.2021 sh-o. Snillin Juhani i. Lamourin Juksu e. Runon Haivene om. Snilli
15.01.2021 sh-t. Snillin Vedenneito i. Hetken Herttajätkä e. Moon Voiliina om. Snilli

Vuosi 2020 -- 5 kasvattia

28.10.2020 shet-o. Snilli Pumpkin Devil i. Snilli Pumba e. Raspberry Waffle om. Snilli
08.10.2020 shet-t. Snilli Cornelia i. Chalchiuhtlicue Dei e. Vehkakorven Cotton Candy om. Snilli
28.09.2020 sh-o. Snillin Nestori i. Vähäpellon Navakka e. Suudelma om. Snilli
05.08.2020 mshet-t. Snilli Melinda i. Moons Sweety Batman e. Wyat Fancy Melody om. Snilli
02.01.2020 shet-o. Snilli Bumerang i. Bold Bandit KH e. Wyat Karamel Kitten om. Snilli

Vuosi 2019 -- 10 kasvattia

31.12.2019 FWB-t. Jubilee Snilli i. Armont Caruso e. Juliane v.d. Zelos om. Snilli
02.12.2019 shet-t. Snilli Diamant i. Huovilan Jupiter e. Snilli Daffodil om. turjake VRL-07415
03.11.2019 shet-o. Snilli Emanuel i. Tystnad Ekolod e. Foxberry Daenerys om. Maybeck Stud
15.09.2019 FWB-t. Dragonia Snilli i. ML Halloween e. Dragonball om. Raituva VRL-13369
29.08.2019 sh-t. Snillin Ulrika i. Snillin Hyökyaalto e. Snillin Unelma om. Ilona VRL-14757
26.05.2019 sh-t. Snillin Bailatar i. Kärmeniemen 6:06 e. Moon Bilehile om. Pähkinälaakso VRL-14657
23.05.2019 sh-o. Snillin Pehtoori i. Lupsakan Pohjahiiva e. Runon Haivene om. enna VRL-14704
28.04.2019 FWB-t. Wendy Snilli i. Shugo Snilli e. Wileica Snilli om. Snilli
06.03.2019 rp-t. Gardenia Snilli i. Cosmicano e. Gwawr Snilli om. Raituva VRL-13369
01.02.2019 shet-t. Snilli Mango In The Moon i. Vuornan Mangomonster e. Queen B Dei om. Kuunokka VRL-09334

Vuosi 2018 -- 7 kasvattia

16.09.2018 sh-t. Snillin Pellava i. Kaunon Siipikehrä e. Snillin Piparminttu om. Kuusinevan Kartano VRL-04374
16.09.2018 sh-t. Snillin Suvineito i. Kaunon Kaarnikka e. Fiktion Suvi-ilo om. Haltiasalo VRL-13283
10.09.2018 sh-o. Snillin Kippari i. Kosmonautti e. Helmiäinen om. Helinä VRL-14837
30.08.2018 sh-o. Snillin Heinämies i. Hengenvaaran Helmeri e. Snillin Unelma om. Haltiasalo VRL-13283
05.08.2018 shet-o. Snilli Pumba i. Snilli Phineas e. Lily's Little Winter Sparkle om. Snilli
01.07.2018 sh-o. Snillin Voimamies i. Snillin Velho e. Villahaan Mymmeli om. Milja Lahtinen VRL-14824
30.06.2018 rp-t. Chloé Snilli i. Jackpot Snilli e. Fame's Chanel om. Snilli
03.06.2018 sh-o. Snillin Tuhlaajapoika i. Snillin Tuhto e. Liekin Ariel om. Snilli

Vuosi 2017 -- 13 kasvattia

03.12.2017 shet-t. Snilli Daffodil i. Ludde e. Foxberry Daenerys om. Dimma VRL-08204
20.11.2017 fwb-t. Tiara Snilli i. Verdino e. Tarott om. Snilli
16.11.2017 sh-o. Snillin Joonatan i. Mörkövaaran Joviaali e. Snillin Taiatar om. Haltiasalo VRL-13283
03.11.2017 sh-t. Snillin Lasienkeli i. Kuuralehdon Kasmir e. Välähdyksen Kiiltokuvaenkeli om. Pähkinälaakso VRL-14657
02.11.2017 russ-o. Alfred Snilli i. Rakitis Albert e. Lifeline Palette om. suba VRL-12468
20.10.2017 sh-t. Snillin Harmonia i. Villahaan Veikka e. Runon Haivene om. Kuusinevan Kartano VRL-04374
15.10.2017 wm-o. Rheinallt Snilli i. Brii Roderick e. Rhosyn Glendora om. Snilli
22.07.2017 sh-o. Snillin Vilikas i. Snillin Valdemartti e. Moon Krista om. Snilli
15.07.2017 shet-t. Snilli Kismet i. Mangon Citron Sucre e. Wyat Karamel Kitten om. Liia VRL-11284
04.06.2017 nvh-o. Snilli Ragnar i. Tiilikan Rulf e. Brynhild Draupnir om. Snilli
26.04.2017 shet-o. Snilli Lillbert i. Lincoln e. Toy's Isfrun om. Snilli
23.04.2017 sh-t. Snillin Kissankello i. Västerbyn Monarkki e. Snillin Kevätesikko om. Milja Lahtinen VRL-14824
15.04.2017 FWB-o. Christoph Snilli i. Classic af Luminess e. Wilona Carneval om. Delmenhorst VRL-04374