Pinkrock JEN virtuaalihevonen

† RIP 25.08.2009 - 23.07.2017

Virallinen nimi Pinkrock JEN Omistaja Meeri N. VRL-02160
Syntymäaika 25.08.2009, 19-vuotias (4v 23.12.2009) Kasvattaja Jenna S.
Rotu, sukupuoli suomalainen puoliverinen, tamma Koulutustaso ko helppo A, re 140cm
Väri, säkä ruunikko, 165cm Rekisterinumero VH06-031-7715

ERJ:n laatuarvostelu 30.11.2015
6,5 + 43 + 12 + 20 + 15 = 96,5 p ERJ-II

Luonnekuvaus

Kun olin ostamassa Pinkrockia eli Roosaa sen kasvattalta, olin jo varautunut hevosen olevan hieman energisempi ja hankalampi tapaus. Sitähän tamma olikin, mutta kummasti se on rauhoittunut ja aikuistunut, kun ikää on tullut lisää. Edelleen Roosan kanssa touhutessa saa olla tarkempi kuin muiden hevosten kanssa, mutta tahallaan hevonen ei pahaa tee. Tamman harjaaminen sujuu kaikista mutkattomammin esimerkiksi pesupaikalla tai käytävällä kahdelta puolin kiinnitettynä. Tamma saattaa karsinassa harjatessa stepata ja vahingossa osua ihmisen jalalle, mutta juurikin esim. pesarissa se seisoo ihan nätisti paikoillaan. Itse harjaamisesta tai muusta Roosa ei ole moksiskaan, mutta kavioiden ylhäällä pitäminen ja niiden puhdistaminen on välillä haastavaa. Taluttaessa tamma osaa olla hankala, ja välillä se käyttäytyy siinä kuin karjaimmat orit. Steppailuun, pysähtymisiin ja pyrähdyksiin on varauduttava, ja usein kisapaikoilla sitä varmuuden vuoksi taluttaa kaksi ihmistä.
Eläinlääkäri voi hoitaa Roosaa ihan huoletta, kunhan hevonen on kunnolla kiinni. Kengittäjä tarvitseekin hieman enemmän hermoja, sillä alussa tamma yleensä yrittää vetää kavion pois, mutta luovuttaa jossain vaiheessa, kun tajuaa reuhtomisen olevan hyödytöntä.

Roosan piilevät kyvyt tulevat esille esteradalla. Ihan 160cm radoille siitä ei ole, mutta hitusen pienempiä ratoja se on voittanut hyvällä menestyksellä. Jotta tamma yltää niihin parhaimpiin suorituksiin, on alkuverryttelyssä tärkeä saada se kunnolla rennoksi ja toimivaksi. Runsailla volteilla, siirtymisillä ja suunnanmuutoksilla hevonen saadaan yleensä sellaiseen mielentilaan, että kunnon treenausta on mielekästä tehdä. Ilman tätä harjoittelusta ei yleensä tule mitään muuta kuin ratsastajalle harmaita hiuksia, kun hevonen on ylivirkeä eikä tottele kunnolla annettuja ohjeita. Tällöin myös tamma kuumenee esteillä huomattavasti enemmän kuin kunnon lämmittelyn jälkeen. Roosalla on todella vauhdikas laukka, josta on kyllä hyötyä estekisoissa - varsinkin uusinnoissa. Nuorempana se oli hieman epävarma erikoisesteillä, mutta nykyään tamma hyppää kyllä rohkeasti minkä tahansa esteen yli.
Maastossa Roosa on rauhallinen kuin viilipytty, ja se onkin hyvä paikka mennä rauhoittumaan ja päästelemään höyryjä. Se ei säiky siellä mitään, mutta maastoradalla esteiden hyppäämisestä ei oikein tule mitään.

Roosa ei ole helpoin lastattava, mutta aina se on koppiin tai autoon mennyt. Aluksi se yleensä yrittää testata lastaajan päättäväisyyttä venkoilemalla sillalla, mutta pienen neuvottelun jälkeen se kyllä kävelee mukisematta sisälle. Itse matkustaminen ei tuota sille sen suurempia ongelmia, mitä se nyt ei ruokaa syö matkan aikana. Kisapaikalla tamma käyttäytyy paljon paremmin kuin kotona.

Sukutaulu & jälkeläiset

i. Ch TuuHa's Navarone
FWB - m, 167cm
YLA3
ii. FQ Gehorsam Hengst
holst - rn, 164cm
iii. My Expedition Contrivance
iie. Exemplary
ie. TuuHa's Silver Fire xx
xx - rt, 168cm
iei. Wild Fire xx
iee. Silver Shine xx
e. T.H. Diotima
FWB - rt, 161cm
ERJ IV
ei. Uncello II
ISH - mkm, 162cm
eii. Gentleman I
eie. Daisy III
ee. Silanor II
ISH - km, 161cm
eei. Here I Gome
eee. Shamrock

Rautias suomalainen puoliverinen TuuHa's Navarone on Pinkin näyttelyissä ja useissa kisoissa menestynyt isä. Rontiksikin kutsuttu ori hyppää jopa 140 cm esteratoja ja kilpailee kouluratsastuksen puolella vaativassa B:ssä. Se on myös saanut melko paljon erilaisia palkintoja näyttelyistä hyvän rakenteensa ansiosta. Sillä on esimerkiksi useampi irtoSERT, KUMA ja JS. Arvonimiä sillä ei vielä ole, mutta vain aika näyttää saako se niitä joskus - hyvät mahdollisuudet ainakin löytyvät tältä estepainotteiselta herralta. Sen säkäkorkeus on 165 cm. Tiedettävästi sillä on vain kaksi jälkeläistä Pinkin ollessa se kovempi kisaaja ja paremmin menestynyt.

164 senttiä korkea FQ Gehorsam Hengst on isänisä. Tämä holstein on menestynyt todella hienosti useissa eri lajeissa ja näyttelyissä. Korkeissa luokissa kisaava ori on kerännyt itselleen sijoituksia koulu-, este ja kenttäratsastuksesta sekä ansainnut yhteensä kymmenen KUMA ja JS palkintoa. Hienon hyppytyylin omaavana se on totta kai estepainotteinen. Ruunikko Hena on luonteeltaan varsin ystävällinen niille ketkä se hyväksyy ystävikseen, mutta on hieman varuillaan tuntemattomien kanssa. Maastossa ja liikenteessä varma herra on saanut kolme jälkeläistä, mutta kaikkien sivut ovat kadonneet taivaan tuuliin.

    Roope, tai viralliselta nimeltään My Expedition Contrivance on Pinkin ruunikko isänisänisä, jolta löytyy korkeutta 164 cm. Roope on kovan luokan kisahevonen ja eniten sitä on nähty esteradoilla hyppäämässä huimia 140 cm esteitä. Tästä pystyttekin päättelemään, että puhumme estepainotteisesta holsteinorista. Se on käynyt useissa kymmenissä kisoissa ja kerännyt jonkin verran myös sijoituksia. Roopella on monia luonteenpiirteitä. Se on villikisahevonen, kohtelias herrasmies, ihmisystävällinen ja pompotteleva - kaikki nämä löytyvät tästä yhdestä herrasta. Sen kaksi hienoa jälkeläistä ovat perineet siltä mahtavan hyppytyylin ja hyvät askeleet - unohtamatta tietenkään komeaa ulkonäköä.
    Utelias ja persoonallinen Exemplary on Pinkin ihastuttava isänisänemä. Ruunikko neiti on valloittanut kisakentät esteitä painottaen - unohtamatta tietenkään jaloa lajia kouluratsastusta. Se on saavuttanut kaksi sijoitusta esteiden puolelta ja ollut monesti kiinni kärkisijoissa. 163 cm korkea holsteintamma huolehti hyvin kahdesta jälkeläisestään niiden ollessa vielä varsoja. Se olikin monille suuri helpotus.

Isänemä TuuHa's Silver Fire xx on rodultaan englantilainen täysiverinen. 168 cm korkea estepainotteinen tamma on käynyt vain muutamissa estekisoissa ja ei ole siis saanut nimeksikään sijoituksia, tai menestystä siltä osalta - ainakaan toistaiseksi. Sehän ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei sillä olisi kykyä, tai kapasiteettia, koska tamma kilpailee esteitä 140 cm luokissa ja taitaa helpon A:n koulukiemurat. Silvillä on kolme toinen toistaan hienompaa ja menestyneenpää jälkikasvun edustajaa. Luonteeltaan kiltti ja luotettava ratsu ei turhaan pelleile, vaan hoitaa hommat nätisti kaikkien iloksi.

    Wild Fire xx on kiltti, mutta orimaisen uhmakas isänemänisä. Tämä estepainotteinen 167 cm korkeutta omistava englantilainen täysiverinen ei ole kilpaillut juuri ollenkaan, mutta paikannut sen asian jalostuksen parissa. Rautiaalla Wildellä on viisi jälkeläistä jotka ovat kilpailleet melko vähän ja vaihtelevalla menestyksellä. Orilta löytyy potentiaalia ja ketteryyttä 140 cm esteille ja helppo A tasoiseen koulurataan.
    Kimo Silver Shine xx on kiltti ja ihmisystävällinen englantilainen täysiverinen, joka on Pinkin isänemänemä. Shineltä löytyy 168 cm säkää ja kolme jälkeläistä, joiden sivut ovat valitettavasti kadonneet. Tamma on ollut pelkästään siitoskäytössä, joten se ei ole kisannut yhtä ainuttakaan kisaa.


Pinkin kuvankaunis emä T.H. Diotima on varsin hieno suomalainen puoliverinen. Tuttujen kesken Temmaksi kutsuttava neiti on yleis- ja estepainotteinen. Se onkin kerännyt itselleen useita kymmeniä sijoituksia niin este- kuin kouluratsastuksesta - onpa sillä muutamia sijoituksia myös kenttäratsastuksen saralta. Temma on luonteeltaan yleisesti ottaen pirteä ja suunnattoman iloinen. Kisakenttien rautias valopilkku on ansainnut ERJ IV arvonimen, jota tullaan vielä korottamaan. 161 cm:llä tammalla on yhteensä kolme jälkeläistä, jotka ovat perineet siltä upean ulkonäön lisäksi lahjakkuutta etenkin esteradoille - vaikkakin Pink on jälkeläisistä ainoa, joka sitä on myös hyödyntänyt.

Luonteeltaan kiltti ja levollinen Uncello II oli Pinkin emänisä. Mustankimo irlantilainen puoliverinen ei ehkä koskaan ollut kisakenttien kirkkain tähti, tai korkeiden luokkien tykki, mutta sehän ei tehnyt Cellosta yhtään sen vähäpätöisempää kuin kenestäkään muustakaan. Hurmaamisessa se voitti jokaisen tallin asukkaan ja kävijän mennen tullen rauhallisella asenteellaan. Ori nähtiin vain muutamissa kisoissa vaihtelevalla menestyksellä. Korkeutta komistukselta löytyi 162 sentin edestä ja painotukseltaan sen oli este- ja kouluhevonen. Cello sai elämänsä aikana vain yhden varsan, sillä aika jätti tästä herrasta jo 12-vuotiaana. Monet jäivät kaipaamaan tätä upeaa oria.

    Pinkin emänisänisä Gentleman I oli näyttävä ja todella upea ori, jonka säkä oli 165 cm. Herra kuoli vuonna 2008 vanhuuteen ja jätti jälkeensä kaksi vähintäänkin yhtä hienoa jälkeläistä. Gentlemanin toinen jälkeläinen oli kimo ruotsinpuoliveriori Biljarman ΙΙ, joka on jo kuollut.
    Myös vuonna 2008 vanhuuteen kuollut irlantilainen puoliverinen Daisy III oli Pinkin emänisänemä. Daisy omisti 164 sentin edestä kilttiä luonnetta ja oli todellinen kaunotar ja sydäntensärkijä. Neiti oli estepainotteinen ja hyppäsi jopa 140 cm ratoja melko hyvällä menestyksellä. Suvunjatkajia tämä tamma saattoi maailmaan yhden Cellon lisäksi. Daisy IV on tummanruunikko ja palkittu YLA3 arvonimellä.

Irlanninpuoliveritamma Silanor II "Silja" hoitaa emänemän tehtäviä. Suvun tammamamma omistaa upean rakenteen ja kimon värityksen lisäksi myös rauhallisen ja ihmisystävällisen luonteen - pientä kujeilua unohtamatta. Esteet ovat Siljan intohimo ja pari pystiäkin on se saanut kotiin viemisiksi. Kyllähän se kouluratsastuskin luonnistuu siinä sivussa, mutta painotus on kyllä erittäin selvästi esteillä. Säkää tamma omistaa 161 cm edestä. Siljalla on kaksi hienoa jälkeläistä, joita se huomioi aina niiden ollessa varsoja. Mikään turha tamma neitonen ei ole koskaan ollut, vaan siitä ja sen taidoista on ollut aina enemmän, tai vähemmän apua ja hyötyä.

    Emänemänisän osaa esittävä Here I Gome on jo edesmennyt irlanninpuoliveriori. Tämä esteratojen valloittaja oli 163 cm korkea tummanruunikko, joka oli varsin yhteistyöhaluinen ja tunnollinen taituri. Here kuoli vanhuuteen laitumella ollessaan kunnioitettavassa 20 vuoden iässä. Heresta jäi muistuttamaan kaksi hienoa puoliveristä, Silanor II ja Daisy IV.
    Shamrock oli Pinkin emänemänemä. Tämä irlanninpuoliveritamma sai ähkyn laitumella viimeisinä laidun päivinään ja ehti kuolla ennen kuin se tuotiin sisään. Hana oli kuollessaan hieman yli 20-vuotias ja sai elämänsä aikana kolme jälkeläistä, jotka ovat menestyneet melko hyvin kisakentillä. Hanaakin nähtiin jonkin verran kisoissa, mutta mainetta eikä sen enempää kunniaakaan tamma ei saavuttanut.

© Rosalie H., kiitos!

01. 12.07.2014 FWB-ori Hunter Snilli 45 ERJ-sijoitusta i. ML Hangover
02. 10.12.2014 FWB-tamma Perfectionist Snilli kisannut porrastetusti i. Ekebro's Acapulco II

Kilpailukalenteri

Näyttelyt SIN x 2

31.05.2014 Adina, tuom. Frida - SIN1
12.05.2014 Darksiders, tuom. Liina - SIN1

Esteratsastus 54 sijoitusta
31.01.2014 ERJ Cup KK Ginger - 140cm - 03/179
31.10.2014 ERJ Cup Solo - 140cm - 01/244
31.10.2014 ERJ Cup Solo - 130cm - 04/239
13.08.2014 ERJ Mêl Seren - 140cm - 03/30
12.08.2014 ERJ Valiant Warmblood - 140cm - 05/30
11.08.2014 ERJ Valkoranta - 140cm - 01/30
08.08.2014 ERJ Mêl Seren - 140cm - 05/30
06.08.2014 ERJ Valiant Warmblood - 140cm - 01/30
05.08.2014 ERJ Valiant Warmblood - 140cm - 03/30
29.07.2014 ERJ Bellgrove - 130cm - 01/30
26.07.2014 ERJ KK Reiter - 140cm - 02/30
26.07.2014 ERJ Bellgrove - 130cm - 05/30
25.07.2014 ERJ KK Reiter - 140cm - 03/30
25.07.2014 ERJ Bellgrove - 130cm - 01/30
25.07.2014 ERJ Clueless - 140cm - 05/30
24.07.2014 ERJ Clueless - 140cm - 05/30
23.07.2014 ERJ Clueless - 140cm - 01/30
23.07.2014 ERJ Clueless - 140cm - 03/30
23.07.2014 ERJ KK Reiter - 140cm - 04/30
19.07.2014 ERJ Breawa - 130cm - 03/42
19.07.2014 ERJ Kadotetut Suomenhevoset - 140cm - 05/30
18.07.2014 ERJ Kadotetut Suomenhevoset - 140cm - 02/30
18.07.2014 ERJ Kilpailukeskus Reiter - 140cm - 01/30
16.07.2014 ERJ Kilpailukeskus Reiter - 140cm - 02/30
14.07.2014 ERJ Kadotetut Suomenhevoset - 140cm - 05/30
14.07.2014 ERJ Kadotetut Suomenhevoset - 140cm - 02/30
13.07.2014 ERJ Kadotetut Suomenhevoset - 140cm - 02/30
11.07.2014 ERJ Elisan Yksityiset - 130cm - 05/30
10.07.2014 ERJ Bairdon - 130cm - 01/50
07.07.2014 ERJ Bairdon - 130cm - 03/50
05.07.2014 ERJ Bairdon - 130cm - 07/50
05.07.2014 ERJ Whispering Heaven - 140cm - 01/30
04.07.2014 ERJ Wuki - 140cm - 02/40
04.07.2014 ERJ Bairdon - 130cm - 07/50
03.07.2014 ERJ Whispering Heaven - 140cm - 05/30
30.06.2014 ERJ Ziel Sporthorses - 130cm - 05/30
20.06.2014 ERJ LAC - 140cm - 01/40
19.06.2014 ERJ Whispering Heaven - 140cm - 05/30
18.06.2014 ERJ LAC - 140cm - 03/40
16.06.2014 ERJ LAC - 140cm - 05/40
11.06.2014 ERJ Elisan yksityiset - 130cm - 03/30
09.06.2014 ERJ Elisan yksityiset - 130cm - 03/30
08.06.2014 ERJ Starberry - 140cm - 02/06
04.06.2014 ERJ Pirunportti - 130cm - 04/29
04.06.2014 ERJ Pirunportti - 130cm - 05/29
04.06.2014 ERJ Micram Raceponies - 140cm - 05/34
02.06.2014 ERJ Elisan yksityiset - 130cm - 04/30
27.05.2014 ERJ Elisan yksityiset - 130cm - 01/30
26.05.2014 ERJ Elisan yksityiset - 130cm - 04/30
23.05.2014 ERJ Petäjävaara - 140cm - 04/30
22.05.2014 ERJ Petäjävaara - 140cm - 05/30
20.05.2014 ERJ Petäjävaara - 140cm - 04/30
18.09.2010 ERJ Wincare - 130cm - 06/40
12.09.2010 ERJ KK Bailador - 110cm - 02/100

Päiväkirja & valmennukset

10.10.2009 Päiväkirjamerkintä (kirjoittajana Jenna S.)
Pinkin kanssa ollaan koulutuksessa erittäin hyvin edistytty! Ollaan tytön kanssa opeteltu riimuun ja harjaamiseen, tammahan alkaa nauttia puuhailusta minun kanssani! Talutuskin alkaa sujua hienosti, tamma repii jo paljon vähemmän joka suuntaan. Lenkit olen kuitenkin pitänyt maksimissaa 10 minuutin pituisina, jotta vauva ei heti kyllästyisi! Tänään talutuslenkin jälkeen suihkuttelin tamman jalkoja ruumiinlämpöisellä vedellä. Pink pelkäsi aluksi ihan kamalasti ja hyppi ja loikki ympäriinsä. Lopulta se rauhoittui ja seisoi täristen ja ympärilleen pälyillen paikallaan. Lopetin heti siihen, jotta tästäkin jäisi päällimäiseksi hyvä kuva. Huomenna Pink lähtee Koulutuskeskus Kärpäseen koulutettavaksi. Siellä sille opetetaan ensin perusasiat ja sen jälkeen ratsastuksen salat, joten tamma tulee viettämään siellä kauan aikaa. Aion kuitenkin kerta viikkoon käydä vierailemassa koulutuskeskuksessa (onhan siellä myös muita hevosiani koulutettavana), jotta pysyisin koulutuksen tasalla ja jotta Pink ei ihan unohtaisi minua.

09.02.2010 Päiväkirjamerkintä (kirjoittajana Jenna S.)
Pian alkaa Pinkin kisakausi. Se on lisätty kilpailutettavien listaan ja sitä ollaan kovaa vauhtia treenattu. Tamma on oppinut erittäin hyvin ja uskon, että pian aloituksen jälkeen pääsemme starttaamaan isommissakin luokissa! Tällä hetkellä kaikilla hevosillamme on kilpailutauko ja Pink aloittaa kisaamisensa nyt samalla muiden hevosten palattua kisatauolta. Vielä pitää ennen sitä käydä pari kertaa valmennuksessa ja kohottaa hiukan kuntoa. Mutta on kyllä tämä meidän Pink hieno tamma, se on saanut jo kaksi irtoSERTiäkin näyttelyistä! Tänään päätin kuitenkin pitää Pinkin kanssa hiukan rauhallisemman päivän ja lähdimme virkistäytymään maastoon. Kuten emänsäkin, Pink on aina intoa piukeana ja niin nytkin. Annoin tamman reippailla omaa tahtiaan alkumatkan, mutta sitten aloin rauhoittelemaan sitä. Päätin mennä pitkän reissun ja käännyimme lyhyimmälle "vaellus" polulle. Tämä maastoreissu kesti meiltä tällä kertaa kaksi tuntia. Kävelimme suurimman osan matkasta ja ihailimme maisemia, mutta reippaita ravi- ja laukkapätkiäkin mahtui mukaan. Tällainen maastoilu teki ainakin minulle hyvää -ja varmasti Pinkillekin ja sen kilpailuun valmistautuville lihaksille. ;) Illalla tamma sai minulta rakkaudenpuuskassani hiukan ylimääräisiä namupalojakin!

01.03.2010 Päiväkirjamerkintä (kirjoittajana Jenna S.)
Tänään päätin palauttaa Pinkin takaisin maan pinnalle. Se on ollut jo melkein viikon aivan mahdoton, melkeimpä koko ajan pelkästään temppuillut ja vikuroinut. Ainoa, mikä on sujunut, oli estevalmennuksemme kolme päivää sitten. Niimpä päätin tänään ratsastaa tamman oikein kunnolla läpi. Hain sen tarhasta ja talutin hoitokarsinaan. Harjailin sitä pitkään ja hartaasti oikein kunnolla. Pink seisoi kiltisti paikoillaan ja pökki minua välillä kuin sanoakseen "joko mennään". Juttelin tammalle niitä näitä ja hoidin sitä huolellisesti. Loppujen lopuksi heitin sille varusteet päälle ja talutin sen maneesiin. Aloitin pitkillä alkukäynneillä pitkin ohjin. Kuitenkin heti ohjat kootessani Pink alkoi heittelemään päätään, jäykistyi ja kulki töpöttäen. Rauhoittelin tammaa. Tein voltteja, kiemurauria, pysähdyksiä ja peruutuksia. Pyrin ratsastamaan sisäpohjetta kunnolla läpi, mutta tamma vastusti pohjetta ja muitakin apuja koko ajan. Tein käyntityöskentelyä pitkän aikaa, mutta vihdoin tamma alkoi hiukan rentoutumaan ja kuuntelemaan minua. Nostin ravin ja jatkoin työskentelyä ravissa. Tein runsaasti voltteja, suunanvaihtoja, kiemurauria ja siirtymisiä. Pidin tamman koko ajan työntouhussa, en antanut sen keskittyä yhtään mihinkään muuhun kuin minuun. Pikkuhiljaa Pink alkoi kuuntelemaan apujani ja pääsin ratsastamaan sisäpohjetta kohti ulko-ohjaa. Kohta Pink kulkikin hienossa peräänannossa. Pyrin kuitenkin saamaan vielä hiukan lisää takajalkoja alle ja kohta tamma kulkikin ihan siedettävässä muodossa. Jatkoin ravissa. Otin mukaan etuosakäännökset, pohkeenväistöt sekä avo- ja sulkutaivutukset. Pink alkoi hikoamaan ja sen suusta valui vaahtoa. Kehuin tammaa aika ajoin mutta pidin sen tiukasti aisoissa, jostain kumman syystä minulla oli koko ajan olo, että tamma yrittää etsiä tilaisuutta löysäillä ja temppuilla. Kun käännökset, väistöt ja taivutukset alkoivat sujua molempiin suuntiin, annoin tammalle (ja itselleni) pienen tauon käynnissä pitkin ohjin. Kohta kokosin kuitenkin ohjat ja jatkoin. Hetken ravityöskentelyn jälkeen ja kunnon kokoamisen jälkeen nostin laukan pääty-ympyrällä. Pink pukitteli ja alkoi steppailemaan, vastusti niin ulko- kuin sisäpohjettakin. Kokosin tammaa kunnolla, ajoin sitä eteenpäin ja tein puolipidätteitä. Loppujen lopuksi tamma alkoi jälleen toimia ja pääsin aloittamaan laukanvaihdot. Harjoittelin laukanvaihtoja ensin kahdeksikolla. Homma alkoi pian sujumaan joten siirryin harjoittelemaan vaihtoja uralle joka toisella askeleella. Se tuotti hiukan vaikeuksia, mutta pian alkoi sujua. Harjoittelin vielä pohkeenväistöä sekä avo- ja sulkutaivutuksia laukassa ennenkuin aloitin loppuverryttelyn. Loppuverryttelyssä Pink oli ihanan rento ja kuulianen. Se ei enää yrittänyt vikuroida eikä ollut allani kuin koska vain räjähtävä aikapommi. Hienoa!


27.02.2010 Estevalmennus, valmentajana Elves Showjumpers
"Juttelin alussa Jennan kanssa, ja totesimme, että Pinkin kanssa on syytä aloittaa hieman reippaammalla verryttelyllä. Ilmeisesti kuljetusmatkassa oli ollut jotain hämminkiä, neiti kun ei oikein trailereista piittaa. No joka tapauksessa, alkuverryttely sujui reippaammassakin tahdissa hyvin ja Pinkki vaikutti melko rennolta ja kuuliaiselta. Jenna itse oli ehkä hieman jännittynyt eikä jalat meinannut oikein pysyä oikealla paikalla. Monen toiston jälkeen tilanne kuitenkin parantui.
Jo verryttelyssä otimme mukaan laukkapuomit, jotka olivat sijoitettu ympyrälle. Näissä olikin nuorelle neidille hieman ihmeteltävää. Alkuun laukka ei meinannut säilyä puomeilla, mutta Jennan tiiviin istunnan ansiosta laukka saatiin jatkumaan heti, kun se oli tippunut. Puomit olivat selkeästi hyvää treeniä vielä hieman "vauvalle". Tätä kannattaa harjoitella kotona! Kyseisellä harjoituksella pystyy ylläpitämään niin hevosen kuin ratsastajan tasapainoa ja laukkatyöskentelyä.

Tarkoituksennamme oli tänään harjoitella suoria teitä sarjatehtävien avulla, ja sen jälkeen hypätä pitkää ja teknistä rataa. Luulen kuitenkin, että Pinkille saattaa riittää hieman lyhyempi rata ja vähemmän harjoituksia, ettei väsymys rupea painamaan jolloin virheitä syntyy enemmän.

Ensimmäinen esteharjoitus oli kuuden esteen jumppasarja, jossa esteet olivat reilun metrin korkuisia. Pink suoritti tehtävän hyvin, takajalkojen liike oli nopea ja tamma ei epäröinyt ollenkaan hypätä esteitä eteenpäin. Sanoisin melko kehittyneeksi nuoreksi, jossa todellakin on kapasiteettia ylöspäin.
Jennalta tuli harjoituksen aikana muutama tasapainovirhe, ja suosittelisinkin kotiin harjoiteltavaksi tasapainoa esimerkiksi jumppapallon avulla, vaikka hölmöltä varmaan kuulostaakin.
Otimme toistoja jumppasarjalla vain muutaman, jotta neiti pysyisi virkeänä rataan asti.

Siirryimme harjoittelemaan kahta peräkkäistä innaria joiden välissä oli yhden laukka-askeleen väli. Yksi esteistä oli trippeli ja kolme muuta oksereita. Aluksi estekorkeus oli hieman yli metrin, ja trippeli oli kaikista korkein este.
Pink vaikutti alku sarjan ajan hyvin luottavaiselta ja meni helposti eteenpäin, mutta trippelillä tuli jonkin vastaan ja hypystä tuli väkinnäinen. Luultavasti trippeli oli niin korkea ja leveä, eikä tyttö varmaan aikaisemmin ollut hypännyt sen kokoista estettä. Vaikka hyppy olikin väkinnäinen, ylititte esteen turvallisesti ja kehuit hyvin Pinkkiä esteen jälkeen.
Päätin rakentaa yhden yksittäisen trippelin viereen, jotta voisimme hypätä sillä muutaman hypyn ja kartoittaa hieman kokemusta. Pink lähtestyi estettä taas erittäin luottavaisesti, ja hyppäsi esteen hyvällä tekniikalla mutta arvioiden korkeuden hieman liian matalaksi jolloin viimeinen puomi tippui. Toistaessamme harjoituksen Pink korjasi virheensä hyvin, ja nosti jalat oikein kunnolla ylös ja ylitti trippelin erinomaisesti!

Olimme tehneet harjoituksia hieman vähemmän teidän kanssa kuin muiden kanssa, sillä Pink on vielä nuori hevonen ja vaatii paljon positiivisia kokemuksia hyppäämisestä. Radan hyppääminen oli kuitenkin vielä vuorossa, jaksamisen mukaan kuitenkin edetään se loppuun.
Aloititte radan hyvin, ja kolmoissarjan jälkeinen kaarros sujui erinoimaisesti eikä tahti tippunut ollenkaan. Radan vaikein osuus oli nopeat käännökset, ja suoriuduitte niistä hyvin, tempo kuitenkin hidastui reilusti kaarien myötä. Jenna sai kuitenkin lisättyä tempoa jo ennen sarjaa, ja olittekin täydessä vauhdissa viimeisellä linjalla. Radan viimeinen este oli trippeli, ja odottelinkin sitä hieman jännityksellä, mutta ylititte sen upeasti!

Näin valmennuksen jälkeen voin sanoa, että olen erittäin tyytyväinen Jennan työpanokseen ja Pink suoriutui erinomaisesti. Voimia sillä riitti aivan loppuun asti, ja tehtävistä tamma suoriutui ehkä jopa paremmin kuin moni muu jotka tässä samaisessa valmennuksessa oli.
Uskoisin, että teistä kuullaan vielä, minä ainakin haluan kuulla!"

12.04.2014 Estevalmennus, valmentajana feiarth
"Olin nähnyt teidät estekilpailuissa pariin otteeseen, joten tiesin suurinpiirtein mitä odottaa valmennukselta. Olin suunnitellut tälle päivälle sellaista tehtävää, jossa joutuisi tekemään paljon temmonvaihteluita, sillä tammalla tuppasi olemaan sanojesi mukaan vauhtia vähän enemmän kuin tarpeeksi. Olitte verrytelleet itsenäisesti minun kootessani paria estettä sillä välin. Aloitimme matalalla ja pitkävälisellä kaksoissarjalla, jonka suorititte hyvin ja vauhdikkaasti. Vaikeutimme parin hypyn jälkeen tehtävää siten, että jouduit tekemään ympyrän esteiden välille. Tämän seurauksena jouduit ottamaan tamman nopeasti ensimmäisen hypyn jälkeen kiinni ja saadaksesi jälkimmäiselle esteelle hyvän tien, ei vauhti saanut olla kaahotusta. Ensimmäisellä kerralla Pinkillä oli selkeästi suunta toista estettä kohden, mutta sait sen juuri viime hetkillä käännettyä ympyrälle ja rauhoitettua hitaampaan vauhtiin, joten toinen este ei tuottanut ongelmia. Uudella yrityksellä homma meni paremmin ja kolmannella yrityksellä Pink vaikutti jo tietävän homman niin hyvin, että oli parasta vaihtaa tehtävää. Pienen käyntipätkän aikana korotin esteitä hieman ja muutin tehtävää siten, että nyt jouduit tulemaan esteitä kahdeksikossa siten, että kahdeksikon molemmilla ympyröillä oli este, jonka kaarrettiin toiselle ympyrälle ja esteen kautta jälleen toiselle ympyrälle. Tehtävä vaikeutui siten, että estekorkeus nousi ja ympyrät pienenivät sitä mukaa, kun selvisitte edellisestä haasteesta. Tamma tuli koko ajan paremmin kuulolle ja lopulta esteet olivat kisakorkeudessanne ja ympyrät enää lähestulkoon voltteja. Valmennus oli hyvä päättää hyvin menneisiin suorituksiin. Kiitit kunnolla tammaa ja jäähdyttelynne aikana keräsin esteet pois. Tunti sujui kaikenkaikkiaan suorastaan loistavasti! Jaksoit kärsivällisesti tehdä pidätteitä ja herkistää tammaa jarruttamaan vauhdikasta menoaan. Kaikki hypyt sujuivat siististi, eikä hyppytekniikassa ole moitteen sijaa. Kiitos valmennuksesta!"

22.07.2014 Estevalmennus, valmentajana Nana
"Astelin kentän laidalle, jossa valmennnettavani jo alkuverryttelivät.Astelin kentälle ja asttelin 130cm radan näille. Halusin nähdä parin työskenbtelevän kunnolla. Olin kuullut hevosen hyvästä ponnusta ja hyppy kapasittetista, joten toivoin näkeväni tänään hevosen ja ratsastajan parasta antia. Pyysin aloittamaan suurella kahdeksikolla, jotta saatasiiin hevonen kuuntelemaan ratsastajaa selässää. Ratsastaja taivutteli Pinrockia osaavasti, ja hevonen pyöristyi hieman. Pyysin ohjastamaan hevosen kohti esteelle, kevyt pidäte jottei hevonne karkaa apujen alta. Pinrock leiskahti esteen yli komeasti. Hevosesta huomasi, että esteitten hyppääminen oli mieluista puuhaa. Pinrockin vauhti kiihtyi hieman. Seuraavalla esteellä Pinrock kiihdytti lisää vauhtiaan. Pyysin ratsastajaa viemään hevosen ympyrälle, jolla varmistettiin, että hevonen kuuntelee ja hidastaa vauhtiaan. Seuraavaksi sianselkä, jota Pinrock vähän kauhisteli ja pysäytti itsensä esteen eteen. Muutama uusi yritys, kunnes hevonen tajusi, ettei vaaraa ole. Lopulta este ylitetiin sulavasti. Otettiin rata vielä uudestaan ja tällä kertaa sianselkä oli vanha tuttu, joten sekin hypätiin hyvällä vauhdilla ja päätäväisydellä yli. Muokkasin muutamaa estettä niin, että niistä tuli kahden sarja. Väliin mahtuu kaksi askelta. Meeri ohjasti Pinkin sarjalle. Sarja meni hienosti, vaikka väliin jäi vain yksi askel. Hioimme sitä kohtaa hieman ja lopulta saimme kaksi askelta siihen väliin. Pink suoritui hyvin päivän valmennuksesta. Katselin kun Meeri ja Pink jäähdyttelivät. Pink ansaitsee kunnon kiitoksen valmennuksesta. Pink pärjäsi oikein hienosti. Toivottavasti nään estekentillä vielä monta vuotta."

11.09.2014 Estevalmennus, valmentajana Henni.
"Saavuin valmentamaan Meeriä ja hänen puoliveritammaansa Pinkrock JEN'iä. Olin kuullut tamman hyppykapasiteetistä ja -tyylistä paljon kehuja, joten mielenkiinnolla odotin mitä tamma valmennukselle antaisi tänään. Olin pyytänyt Meeriä lämmittelemään tammaa jo aiemmin, joten saavuin kentälle, missä kauniisti kaula kaarella laukkaava tamma teki ympyröitä ja kiemuroita. Kokosin pikaisesti pari pienempää estettä ja käskin ratsukon ylittää ne haluamallaan tyylillä. Katselin vierestä ja ihailin - tamma todella näytti hyppäävän ja mielellään. Kokosin esteitä lisää ja korotin niitä reilusti. Tänään pistäisin ratsukon kovalle ja harjoittelisimme ratsastamaan niin pienet ja lyhyet tiet kun mahdollista. Tein radan, jonka Meeri sai hypätä mieluisalla tavalla. Sen jälkeen neuvoin paljon paljon lyhyemmät tiet ja käskin ratsastajaa ottamaan hevosesta kaiken irti. Tamma kyllä hyppäisi vaikka paikaltaan ja sillä kestikin mennä pienempiä teitä ja koviakin kaartoja. Lopuksi pyysin ratsukolta vielä lujasti vauhtia suoritukseen ja lopulta ratsukko kolistelikin jo esteitä alas. Tunnin tarkoitus oli opettaa ratsukkoa suorittamaan kilpailutilanteissa näppärät radat ja opetus taisi mennä perille. Toivottavasti neuvoistani oli hyötyä. Tsemppiä kisoihin!"

05.04.2015 Estevalmennus, valmentajana chloette
"Meeri ja Roosa olivat jo verrytelleet itsensä hyppykuntoon kun saavuin pitämään heille tämän päiväistä estevalmennusta. Vaikka ratsukko oli jo siis tehnyt alkulämmittelyt käynnissä ja ravissa, kehotin heitä ravailemaan ja laukkailemaan vielä jonkun verran kaheksikolla maneesin keskellä.
Roosa ei kuumunut niin paljoa kun aloitimme estetehtävien hyppäämisen, vaikka Meeri oli muuta odottanutkin. Tamman rauhallisuus johtui ilmeisesti ratsukolle määräämästäni hieman perusteellisemmasta alkulämmittelystä. Tehtävänä oli siis tänään kahden pystyesteen hyppääminen kaheksikolla.
Ratsukko hyppäsi molemmat esteet lähes joka kerralla ihan hyvän näköisesti, mutta tarkkuutta Meeri ja Roosa olisivat saanut vielä harjoittaa. Esteet nousivat loppujen lopuksi noin 130-140 senttimetrin korkeuteen, pari puomin pudotusta tuli mutta muuten hyppääminen sujui kerrassaan loistavasti kun ratsukko vain vauhtiin pääsi!"


Kaikki © Meeri N. 2016, ellei toisin mainita!